Ville Holopainen Kiertokukon uudeksi toimitusjohtajaksi

Kuvassa Kiertokukukon uusi toimitusjohtaja Ville Holopainen.

Kiertokukko Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu diplomi-insinööri Ville Holopainen. Holopainen aloittaa tehtävässään tammikuun 2026 alussa.

Holopainen on toiminut 20 vuoden työuransa aikana monipuolisissa yksityisen sekä julkisen sektorin työtehtävissä.

Tulevassa tehtävässään Kiertokukon toimitusjohtajana Holopainen vastaa yrityksen strategisesta kehittämisestä, asiakkuuksien ja kumppanuuksien rakentamisesta sekä kiertotalousratkaisujen edistämisestä.

Kiitän luottamuksesta minua kohtaan ja tartun innolla uuteen haasteeseen. Kiertokukko on mielenkiintoinen ja kehittyvä yritys, ja se toimii kasvavalla kiertotalousalalla. Yrityksellä on hyvät liiketoimintamahdollisuudet, joita asiakkaidemme ja sidosryhmiemme kanssa tulemme edelleen kehittämään, kertoo Holopainen.

Kiertokukon toimitusjohtajana on oman toimensa ohella toiminut Jätekukko Oy:n toimitusjohtaja Arto Ryhänen.

Kiertokukon toiminta on vakiintunut maa- ja kiviainesten hyödyntäjänä, joten nyt on hyvä aika luopua toimitusjohtajuudesta. Pekan kanssa ehditään hyvin perehdyttää Ville toimeensa ja toki Jätekukon ja Kiertokukon yhteistyö jatkuu tiiviinä jatkossakin, toteaa Arto Ryhänen.      

Kiertokukon operatiivisesta toiminnasta on vastannut liiketoimintajohtajana Pekka Hyvärinen, joka siirtyy eläkkeelle 1.4.2026.

Maa- ja kiviainesten hyödyntäminen on kehittynyt hyvin Kuopion seudulla viime vuosina mm. hiekoitussepelien sekä betoni- ja kivimurskeiden osalta. Toimiala jatkaa voimakasta kehittymistä, ja hyvillä mielillä jätän mielenkiintoiset työtehtävät Ville Holopaiselle, kertoo Hyvärinen.

Lisätietoja:
Arto Ryhänen
toimitusjohtaja, Jätekukko Oy
044 368 0150
arto.ryhanen@jatekukko.fi