Kalenteri 2016 jaetaan koteihin joulukuun aikana

ke 9. joulukuuta 2015 10.50.00

Jätekukko julkaisee vuosikalenterin vuodelle 2016, ja se jaetaan jokaiseen kotiin joulukuun aikana.

Kuvat kalenteriin on valittu Kalenterin 2016 valokuvakilpailusta, jossa aiheena oli: Minun Maisemani. Kuvia saapui kilpailuun hieman yli sata. Kalenteri sisältää myös jätteenlajitteluohjeet sekä tietoa kunnallisen jätehuoltoyhtiön palveluista ja palvelupisteistä sekä yhteystiedot. Takasivulla on kalenteriin 2017 kuvakilpailu, jonka aiheena on: Auringon taikaa. Kilpailuun voi osallistua elokuun loppuun saakka.

Kampanjoimme jätteenlajittelua, sillä kaikki alkaa ihan pienestä, jokaisesta ihmisestä. Pienistä jutuista syntyy isoja virtoja ja isoja juttuja. Lajittelemalla hyötyjätteet oikein ne kierrätetään mm. teollisuuden raaka-aineina.

Kalenteri tuotetaan Itä-Suomen jäteneuvonnan yhteistyössä, johon kuuluvat Jätekukon lisäksi Puhas Oy Joensuusta, Metsäsairila Oy Mikkelistä ja Ylä-Savon Jätehuolto Oy Iisalmesta sekä kuntien omistama Riikinvoima Oy, joka parhaillaan rakentaa ekovoimalaa Leppävirralle. Neuvontayhteistyössä tuotetaan kalenterin lisäksi Yhteinen juttu –asiakaslehteä sekä muuta jäteneuvontamateriaalia.