Jätekukon uudet kummikoulut on valittu

pe 17. toukokuuta 2019 09.41.00

Tulevan lukuvuoden 2019-2020 kummikouluksi valittiin Pirtin, Riistaveden ja Snellmanin koulut Kuopiosta ja muualta Jätekukon toimialueelta Lapunmäen koulu Konnevedeltä, Poikolan koulu Juuasta ja Rantalan koulu Lieksasta. Kummikoulutyö alkaa kouluilla jo toukokuussa 2019 aloitustapaamisten merkeissä. Valituille kouluille esitellään toiminnan idea ja sovitaan ensimmäiset toimenpiteet syksyä varten.


Kestävää kuluttamista pohditaan kummikoulun oppitunneilla muun muassa varjoteatterin keinoin.

Kummikoulutoiminnalla tuetaan Jätekukon toimialueen koulujen kestävän kehityksen työtä. Kummikoululukuvuoden aikana koulut saavat tukea keke-työn aloittamisessa tai työn eteenpäin viemisessä. Teemana on kestävä kulutus, jonka sisältöihin kuuluvat myös  jätteenmäärän vähentäminen, lajittelu ja kierrätys. Teema on osa koulun arkea ja opetusta koko kummikoululukuvuoden ajan. Ohjelman toteutuksessa tärkeitä asioita ovat toiminnallisuus ja oppilaiden osallistuminen. Tavoitteena on myös saada koko kouluyhteisö mukaan toimintaan. Kummikouluohjelma koostuu tuntipaketista, joka sisältää muun muassa tukea keke-toiminnan suunnitteluun, erilaisia oppitunteja ja materiaalia paja- ja teemapäivien järjestämiseen.

Kiitokset kaikille kummikouluksi hakeneille kouluille hienoista hakemuksista!

 

Tutustu kummikoulutoimintaan