08.04.2020

Jäteastioita pestään – vältä pesupaikkaa

Pyydämme välttämään jäteastioiden pesupaikkaa pesutapahtuman aikana.

Pesupaikka on kiinteistön piha-alueella jätekatoksen vieressä. Pesuauto on paikalla pidemmän aikaa kuin jäteauto normaalilla tyhjennyskerrallaan. Jätteenkuljettajat käyttävät pesun aikana tarvittavia henkilösuojaimia, jotta pesu voidaan suorittaa turvallisesti.

Kiitämme kärsivällisyydestä ja pahoittelemme väistämisestä aiheutuvaa vaivaa.

Jäteastioiden pesut aloitetaan pääsiäisen jälkeen

Astioiden puhtaanapito on meille tärkeää myös vallitsevissa poikkeusoloissa. Huolehdimme taajamissa sijaitsevien taloyhtiöiden hyöty- ja sekajäteastioiden sisäpintojen pesusta kerran vuodessa. Biojäteastiat pestään kahdesti vuodessa. Pesuja tehdään arkisin kello 6–22 välisenä aikana.

Jäteastioiden sisäpesussa pestään astioiden ja kannen sisäpinnat. Astian kaulus tai astian ja kannen ulkopinnat eivät kuulu pesuun. Niiden puhtaanapidosta vastaa jäteastian sijaintipaikan kiinteistön haltija, esimerkiksi taloyhtiö itse.

Tilaa tehopesu

Taajamassa sijaitseville jäteastioille on mahdollista tilata myös tehopesu. Tehopesuun kuuluu astioiden sisä- ja ulkopintojen pesu. Tehopesu sisältää myös ylimääräisen tyhjennyksen. Pesu soveltuu kaikille käsin siirrettäville jäteastioille koosta tai jätelajista riippumatta. Hinta on 15 €.

Tilaa pesu sähköpostitse asiakaspalvelu@jatekukko.fi tai soittamalla p. 017 368 0152.