Lajittelun ABC

A  |  B  |  C  |  D  |  E  |  F  |  G  |  H  |  I  |  J  |  K  |  L  |  M  |  N  |  O  |  P  |  Q  |  R  |  S  |  T  |  U  |  V  |  Y  |  X  |  Z  |  Å  |  Ä  |  Ö

Marjamäski

Mehustuksessa syntyvä marjamäski kannattaa ensisijaisesti hyödyntää. Esimerkiksi mustaherukan mäskistä saa sosemyllyllä hyvää kiisselin pohjaa. Käyttökelvoton marjamäski käy erinomaisesti myös kompostiin. Marjamäskiä ei kuitenkaan saa laittaa lautarakenteiseen puutarhajätekompostiin, vaan se tulee kompostoida jyrsijäsuojatussa elintarvikejätekompostorissa. Muista tarvittaessa lisätä riittävästi kuiviketta.

Viimeinen vaihtoehto on laittaa marjamäski kiinteistön sekajäteastiaan. Nestemäisiä jätteitä jäteastiaan ei saa laittaa, joten ennen jäteastiaan laittamista mäski tulee valuttaa mahdollisimman kuivaksi ja tarvittaessa se tulee imeyttää esimerkiksi sanomalehti- tai talouspaperiin. Mäski tulee myös pakata ennen jäteastiaan laittamista. Pakkaamisella estetään jäteastian likaantuminen. Pakkaamaton makea marjamäski houkuttelee jäteastiaan ampiaisia ja mehiläisiä, joista on haittaa sekä jäteastian käyttäjille että sen tyhjentäjille.  

 

Noutokukko noutaa isot jäte-esineet suoraan kotoa

Jätekukko tarjoaa Noutokukko-palvelun, joka on ratkaisu suurten jäte-esineiden kuljetuspulmiin. Hakualueena on koko Jätekukon toimialue. Palvelun hinta on alkaen 70 euroa.

Lue lisää palvelusta ja tilaa nouto >>

Hyväkuntoisten kodintavaroiden tuo ja vie -piste lajitteluasemalla

Kiertokukko on jokaisella lajitteluasemallamme toimiva tavaroiden uudelleenkäyttöä helpottava palvelu. Kun asioit lajitteluasemalla, voit jättää sinulle tarpeettoman, käyttökelpoisen kodintavaran Kiertokukko-pisteeseen. Jos näet Kiertokukossa jotain tarpeellista, voit viedä sen mukanasi ja antaa sille lisää käyttöikää. Piste on avoinna kunkin lajitteluaseman aukioloaikana.

 

Lue lisää >>