16.05.2017

Jätekukko tukee biojätteen lajittelua veloituksettomin biopussein

Biojätteen erilliskeräyksessä mukana olevat kotitaloudet saavat mahdollisuuden tilata veloituksetta biopusseja lajittelun avuksi, noin vuoden tarpeiksi. Kevään biopussijakelun tilausohjeet postitetaan koteihin toukokuussa, viikosta 20 alkaen. Kotiin postitettavan tilausohjeen mukana kotitaloudet saavat yhden näytepussin. Kätevimmin biopussien tilaus onnistuu tilaajan tiedoin esitäytetyllä verkkolomakkeella.

Kaksi jakelualuetta ja -ajankohtaa

Biopusseja voivat tilata kotitaloudet, jotka ovat mukana biojätteen erilliskeräyksessä – myös biokimppojen osakkaat. Erilliskeräyksellä tarkoitetaan biojätteen lajittelua ja keräämistä kiinteistön jätetilassa olevaan keräysastiaan, jonka tyhjentää biojätettä keräävä jäteauto.

Tilausmahdollisuus tarjotaan koko Jätekukon toimialueella yhteensä 62 000 kotitaloudelle. Biopussijakelu on jaettu kahteen osaan. Kevään jakelussa ovat mukana koko Jätekukon toimialueelta kaikki biojätteen erilliskeräykseen 25.4. mennessä liittyneet kotitaloudet, lukuun ottamatta Kuopion postinumeroaluetta 70100–70870. Kuopion postinumeroalue 70100–70870 kuuluu syksyn jakeluun, jossa mukana olevat kotitaloudet saavat talouskohtaiset tilausohjeensa syyskuussa.

Biojäte pakettiin ennen keräysastiaan vientiä

Biojätteen erilliskeräyksessä biojätteet on hyvä pakata käyttömukavuuden ja keräysastian suojaamisen takia. Biohajoavien pussien lisäksi pakkaamiseen voi käyttää myös paperipussia tai sanomalehdestä taiteltua pussia. Kotikompostoriin biojätteen voi tyhjentää suoraan keittiössä käytössä olevasta keräysastiasta, eikä biohajoavat pussit ole välttämättömiä. Muun muassa tämän vuoksi biopussien tilausmahdollisuus ei koske kompostoivia kotitalouksia.

Aloita lajittelu biojätteestä

Yksi tärkeimmistä sekajätteestä pois lajiteltavista jätteistä on biojäte. Erilleen kerättynä sen sisältämät ravinteet saadaan uudelleen kiertoon. Jätekukko kuljettaa erilleen lajitellun ja kerätyn biojätteen Kuopion Biotehtaalle, jossa jätteistä erotetaan kaasu ja arvokkaat ravinteet suljetussa prosessissa. Prosessi jalostaa laadukasta lannoitevalmistetta. Kaasu siirretään Kuopion Energian moottorivoimalaitokseen, jossa kaasusta tuotetaan energiaa sähkö- ja kaukolämpöverkkoon.

Sekajätteen seassa biojäte päätyy Riikinvoiman ekovoimalaitokselle, joka tekee sekajätteestä lämpöä ja sähköä. Laitoksella biojäte heikentää lämmöntuottoa, ja biojätteen sisältämät suolat voivat syövyttää laitteistoja.

 

Lue lisää biopussijakelusta >>